27.3.2008

Tonnikalasalaatti

2 annosta

- n. 1/3 lehtisalaattiruukusta
- 2 tomaattia
- n. 10 cm pala kurkkua
- 1 prk ananaspaloja
- 1 prk tonnikalaa
- n. puolet isosta punaisesta paprikasta
- 2 kananmunaa

1. Pese vihannekset.
2. Revi salaatti pieneksi. Pilko kurkku, tomaatit ja paprika.
3. Sekoita keskenään pilkotut vihannekset ja ananaspalat.
4. Keitä kananmunat koviksi (n. 10 minuuttia)
5. Jaa salaatti annoskulhoihin ja ripottele tonnikala vihannesten päälle.
6. Viipaloi keitetyt kananmunat ja asettele salaatin päälle.
7. Nauti mahdollisimman pian.

Tänään teki mieli jotakin kasvispitoisempaa ruokaa, joten päädyinpä tekemään tonnikalasalaattia. Söin hyvää tonnikalasalaattia muutamia viikkoja sitten koulussa, ja päätin referoida tuota salaattia. Ainekset sopivat mielestäni todella hyvin yhteen ja tuovat kaikki oman kivan makunsa salaattiin. Erityisesti ananakset, jotka ehkä voisi luulla kummallisiksi seuralaisiksi keitetylle kananmunalle, piristävät makeudellaan kokonaisuutta todella mukavasti.

21.3.2008

Pesto-salamihyrrät

useammalle hengelle

- 1 pkt (500 g) valmiiksi kaulittuja lehtitaikinalevyjä
- pestokastiketta
- 30 g salamia/pepperonimakkaraa
- 60 g kermajuustoa
- mustapippuria ja paprikajauhetta

1. Kaulitse lehtitaikinalevyt hieman pidemmiksi kuin ne valmiiksi ovat.
2. Levitä kullekin taikinalevylle kevyesti pestokastiketta. Varmista, että sitä on tasaisesti joka puolella levyä.
3. Pilko salami pieniksi siivuiksi ja raasta juusto.
4. Ripottele tasaisesti kunkin taikinalevyn päälle. Mausta makusi mukaan, mutta muista, että pesto ja salami ovat jo itsessään melko mausteisia ja täynnä hyviä makuja.
5. Rullaa taikinalevyt pitkittäin rullaksi.
6. Leikkaa noin 0,5-1 cm levyisiä paloja rullasta ja aseta ne "makuulleen" pellille, melko reilulle etäisyydelle toisistaan.
7. Paista n. 225 C-asteessa noin 15 minuuttia.
8. Herkuttele heti tai vaikka vasta seuraavana päivänä!

Tämä on tavattoman helppo ja nopea, mutta myös herkullinen pieni suolainen naposteltava vaikkapa illanistujaisiin tai muihin kotoisiin pippaloihin.

14.3.2008

Leipäkupit

6 kpl


- 6 paahtoleipäviipaletta
- 5 kananmunaa
- ½ tl mustapippuria
- 1 tl suolaa
- ½ tl paprikajauhetta
- ripaus sipulijauhetta
- n. 90 g kalkkunaleikettä
- n. 1 dl juustoraastetta
- hieman öljyä vuoan voitelemiseen

1. Voitele muffinssivuoka kevyesti.
2. Paina ja tarvittaessa taita varovasti yksi paahtoleipäviipale yhteen muffinssivuoan koloon niin, että se muodostaa kupin. Leipä ponnahtaa helposti pois vuokakuopasta, mutta kärsivällisyydellä ja muutamalla painelukerralla se kyllä jää uomaansa. Vältä leivän "repeämistä".
3. Viipaloi kalkkunaleikkeet pieniksi suikaleiksi ja jaa ne tasaisesti leipäkuppeihin.
4. Sekoita munien rakenne rikki voimakkaasti ja lisää joukkoon mausteet. Jaa kananmuna-mausteseos tasaisesti kuhunkin kuppiin.
5. Raasta juustoraaste ja ripottele kuppien pinnalle.
6. Paista 175-200 asteessa n. 35-50 minuuttia riippuen kuinka kypsän haluan kananmunasta. Itse paistoin kuppeja uunissa 50 minuuttia, koska en pidä raa'asta kananmunasta.


Mikä voisi olla hauskempi tapa tarjota paahtoleipää, kuin tehdä niistä tällaisia pieniä kuppeja!? Mainio idea esimerkiksi yllätysvieraita kestittäessä, sillä nämä hauskat kupit voi täyttää melkein millä tahansa voileipienkin kanssa käytettävillä täytteillä. Tämä kyseinen täyte ei ole ehkä sieltä erityisimmästä päästä makunsa puolesta, mutta halusin laittaa tämän reseptin muistiin, sillä itse leipäkupit ovat mielestäni niin hyvä idea. Seuraavalla kerralla kokeilen tomaattia ja tonnikalaa pizzamausteella maustettuna, tai ehkäpä käytän tämän illan texmexmaustetun jauhelihan jäämät jääkaapista salsalla ja juustolla höystettynä.

Kyseisen reseptin bongasin Martha Stewart -showsta viikonlopulta, kun maksullisetkin kaapelikanavat näkyivät ilmaisina maistiaisina kaikissa kaapelitv-talouksissa. Tämän ystäväni "Käveleväksi Pirkkaniksiksi" tituleeraaman naisen showssa resepti erosi muistakseni ainakin siinä mielessä omasta versiostani, että jokaiseen leipäkuppiin rikottiin yksi muna, eikä munan rakennetta rikottu. Sitäkin kannattanee siis kokeilla. Ja toisaalta taas, kananmunanhan voi toki jättää vaikka koko kupposesta pois, mikäli sattuu olemaan sille vaikkapa allerginen. Tuolloin kannattaa kosteutta tuoda mukaan vaikkapa juuri tomaattipyreellä tai pehmeällä sulatejuustolla. Tällöin paistoajan ei tarvitse olla laisinkaan niin pitkä kuin kananmunia käytettäessä. Riittää, että esim. pinnalle ripoteltu juusto ehtii sulamaan, ja leipä hieman rapeutumaan.

4.3.2008

Kareeraisu eli Curry japanilaisittain

6:lle


- n. 250 g currykastikekuutioita (esim. Vermont- tai Golden curry -kuutiot)
- 250 g lihaa, esim. kanaa, porsasta tai äyriäisiä
- 2 isoa sipulia
- 3 perunaa
- 2-3 porkkanaa
- 9 dl vettä

1. Pese ja kuori perunat ja porkkanat.
2. Paloittele liha (valmiit maustamattomat suikaleet käyvät myös hyvin), sipulit, porkkanat ja perunat kuutioiksi.
3. Ruskista liha.
4. Laita ainekset kattilaan ja lisää vesi.
5. Keitä n. 20 minuuttia.
6. Lisää vähitellen currykastikekuutiot
7. Keitä miedolla lämmöllä vielä n. 20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat pehmenneet ja kastike saostunut.
8. Tarjoile riisin kera.

Karee raisu, eli curry rice on hyvin arkinen japanilainen ruoka. Se on samantyyppistä kuin intialainen curry, mutta hieman makeampaa ja paksumpaa. Suosituksi sen tekee Japanissa mahdollisesti juuri se, että toisin kuin monet japanilaiset ruoat, se on tavattoman kätevää valmistaa maukkaista currykastikekuutioista. Suomessa näitä kuutioita myy ainakin Tokyokan Helsingissä. Olen vannoununut kareeruu:n, eli currykastikekuutioiden käyttäjä. Niillä kastikkeesta saa juuri sen makuista, josta opin pitämään Japanissa.

Monet kuullottavat myös vihannekset kevyesti pannulla ennen kuin laittavat ne kiehumaan veteen. Etenkin sipuli pehmenee tässä prosessissa mukavasti, mutta itse koen paistamisen turhana vaivana – vihannekset valmistuvat omasta mielestäni aivan mainiosti pelkästään keittäessäkin.

Karee raisu tarjoillaan nimensäkin mukaisesti yleensä riisin kera, mutta se on hyvää myös esimerkiksi noodelien kanssa. Suositeltavaa olisi käyttää lyhytjyväistä, hieman puuroutuvaa, toisiinsa tarttuvaa riisiä. Japanissa karee raisu syödään yleensä lusikalla.

22.2.2008

Jämämuffinssit

n. 12 isoa muffinssia


- ½ dl öljyä
- 2 munaa
- 1,5 dl maitoa
- 30 g tomaattipyreetä
- n. 70 g tomaattimurskaa
- hieman mustapippuria
- 1 chili
- 1-2 tl suolaa
- 2 tl paprikajauhetta
- tuoretta basilikaa
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1,5 dl ohrajauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- ½ prk tonnikalaa (100g)
- 2,5 dl juustoraastetta

1. Pese chili, poista siemenet ja hienonna pieneksi.
2. Raasta juusto.
3. Sekoita kaikki reseptin ainekset järjestyksessä.
4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin. 20 minuuttia.
5. Raasta paiston loppupuolella muffinssien pinnalle hieman juustoraastetta, ja anna muffinssien paistua vielä hetki, jotta juustoraaste sulaa muffinssien pinnalle.

Nimensä mukaisesti nämä muffinssit on koottu ruokakaapeista löytyneistä jämistä. Yllätyksekseni muffinsseista tuli kuitenkin sen verran maukkaita, että päätin laittaa ohjeen ylös, jos vaikka innostuisin tekemään näitä tonnikalalla ja juustolla maustettuja muffinsseja myöhemminkin. Jos ei pidä tonnikalasta, korvaisin itse sen esimerkiksi kinkulla tai jollain tuoreilla vihanneksilla tai juureksilla, kuten vaikkapa porkkanalla.

Crêpes

n. 6 täytettyä ohukaista


Taikina:
- 5 dl maitoa
- 1 muna
- 1 tl suolaa
- 1 dl hiivaleipäjauhoja
- 2 dl vehnäjauhoja

- öljyä paistamiseen

Täyte:
- 1 sipuli
- 200 g jauhelihaa
- 3 rkl tomaattisosetta (n. 1 pieni tomaattipyree purkki)
- ½ dl vettä
- 1 tl suolaa
- 1 tl basilikaa

1. Valmista taikina sekoittamalla ensin muna ja maito, ja lisää sitten joukkoon loput aineet. Sekoita tasaiseksi ja jätä taikina turpoamaan siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
2.Ruskista hienonnettu sipuli ja jauheliha.
3. Sekoita joukkoon loput aineet.
4. Paista ohuita ohukaisia öljyssä kuumalla pannulla.
5. Laita ohukaisten keskelle hieman täytettä ja tee kustakin ohukaisesta rulla.
6. Tarjoile heti!

Tämä resepti on yläasteaikojen kotitalouden tunneista saakka hämmästyttänyt minua yksinkertaisuudessaan. Crêpejen täyte koostuu tavattoman tavallisista ainesosista, mutta on siihen nähden aivan epätavallisen hyvää ohukaisten kanssa. Kiitos reseptistä kuuluu 7-luokan kotitalouden opettajalleni. Onneksi vanha, kovia kokenut kotsanvihko tuli otettua mukaan myös muuttaessa!

Paremman puutteessa hiivaleipäjauhot voi korvata normaaleilla vehnäjauhoilla. Reseptin täytteestäkin on helppoa tehdä vaikka minkälaisia sovelluksia oman makunsa mukaan, mutta suosittelen kokeilemaan sitä myös ihan tällaisenaan.

12.2.2008

Marjasmoothie

2 annosta
- n. 1-2 dl pakastemarjoja
- 3 rkl maitorahkaa
- 2,5 dl vaniljajugurttia
- ½ dl maitoa

1. Survo marjat sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
2. Lisää joukkoon maitorahka, maito ja vaniljajugurtti. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi.
3. Tarjoile sellaisenaan juotavana tai esimerkiksi kauraleseiden, kaurahiutaleiden tai myslin kanssa.

Pyrin nykyisin välttämään lisättyä sokeria, koska ennen söin aivan liikaa sokerisia leivonnaisia, makeisia ja muita makeutettuja ruokia. Niinpä, herkkusuu kun nyt kuitenkin olen, kehittelin makean välipalan, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria. Ihanan pehmeää vaniljajugurttiakin löytyy sokerittomana! Mikäli käyttää kirpeitä marjoja, kuten herukoita, ja kaipaa hieman lisää makeutta, voi joukkoon lisätä teelusikallisen hunajaa. Maitorahkan voi toki jättää tästä pois, jos sitä ei satu olemaan jääkaapissa, mutta itse pidän sen tuomasta mausta ja raikkaudesta. Kaurahiutaleiden ja myslin kanssa tämä smoothie oli tavattoman mukava piristys tavallisten voileipien joukkoon välipalana koulupäivän jälkeen, ja sopisipa tämä vähän arkisemmaksi jälkiruoaksikin.