Suklaakuorrutteinen krokantti aka Daim

25-30 palaa


- 50 g voita
- 1 ½ dl sokeria
- ½ dl vaaleaa siirappia
- 25 g mantelilastuja

- 200 g maitosuklaata kuorruttamiseen

1. Sekoita voi, sokeri ja siirappi kattilassa. Sulata ainekset miedolla lämmöllä keskenään ja kiehauta. Murskaa mantelilastut esim. morttelissa tai jollain tylpällä esineellä kulhossa hienoksi puruksi krokanttiseoksen sulamista odotellessa.
2. Keitä sekoittaen, kunnes sokerilämpömittari näyttää 142 astetta (heikko karamelli aste, 'soft crack'). Sekoita mantelilastumurska tasaisesti seoksen joukkoon.
3. Kaada seos leivinpaperilla päälystetylle pellille jäähtymään. Levitä sitä hieman ohuemmaksi (n. 3 mm) heti pellille kaatamisen jälkeen, jotta lopullinen krokantti ei ole turhan paksua, ja täten liian kovaa haukattavaksi.
4. Kun seos on hieman jähmettynyt, paina veitsellä leikkuuvanat krokanttiin. Leikkaa palat irti toisistaan, ennen kuin krokantti on täysin jähmettynyt.
5. Anna palojen kovettua.

6. Pilko kauniisti sulavaa maitosuklaata (esim. leivontasuklaata, tai Fazerin maitosuklaata; en suosittele Pandan maitosuklaata, se sulaa mielestäni melko huonosti tähän tarkoitukseen) paloiksi pieneen kasariin. Sulata suklaa vesihauteessa seuraavasti: Kiehauta vettä ja kaada laakeaan astiaan. Anna enimpien vesihöyryjen haihtua, ja laita sitten kasari kuumaan veteen. Huolehdi, ettei suklaaseen mene vettä. Anna suklaan sulaa. Sekoita hieman välillä.
7. Kun suklaa on tasaisesti sulanut, kastele lusikkojen avulla krokanttipalat suklaaseen, valuta ylimääräinen suklaa pois ja jäähdytä leivinpaperilla vuoratun pellin päällä. Anna jähmettyä.
8. Säilytä palat viileässä.


Eipä uskoisi, että näin oikean makuista dajmia voi saada kotikonstein aikaan, mutta uskottavahan se on, kun sitä on itse maistanut. Alkuperäinen resepti on mainiosta Maria Öhrnin 'Iki-ihanat karamellit' -kirjasta, joka on inspiroinut minua valtavasti tässä joulun lähestyessä. Lisäsin alkuperäiseen reseptiin mantelia luodakseni vieläkin autenttisemman Daim-elämyksen.

Valitettavasti tämä resepti vaatii lähes välttämättä sokerilämpömittarin. Itsellänikään ei sellaista ole, mutta onneksi rakas isosisko lainasi omaansa. Varmaan keittelemistä voi koettaa ilman sokerilämpömittariakin, mutta itse en ole vielä uhrautunut yrittämään. 142-asteisena seos kuplii isoin kuplin, se on sakeaa, sekä alkuperäistä tummempaa, syvemmän väristä ja kiiltävää. Keittämisessä meni ehkä kymmenisen minuuttia, mutta käytin melko matalaa levytehoa, jotta sokeri ei vain pääse palamaan kattilan pohjalla. Niin sokerilämpömittaria, kuin muitakin valmistusvälineitä kannattaa käytön jälkeen liottaa vedessä hyvän aikaa, jotta sokeri liukenee veteen, ja kipot ja kattilat on ylipäätään mahdollista tiskata puhtaiksi.

Loppujen lopuksi tämä kirjaimellisesti suussasulava herkku on niin helppo ja nopea valmistaa, että jos omaa sokerilämpömittarin, en näe mitään syytä olla kokeilematta.. Paitsi ehkä loputtoman tuntuisen himon jääkaapissa nököttäviin krokantteihin. ;)