22.6.2008

Raparperi-mansikkapiirakka

uunipellillinen

Pohja:
- 250 g margariinia
- 3 dl sokeria
- 4 munaa
- vajaa 1 dl laimennettua marjamehua
- 2 tl leivinjauhetta
- 5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
- n. 1 l mansikoita
- 3-5 raparperin vartta
- 100 g margariinia
- 1½ dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja

1. Sulata margariini ja jäähdytä se. Sekoita sokeri ja rasva kuohkeaksi ja vatkaa munat joukkoon yksitelen.
2. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja lisää taikinaan vuorotellen mehun kanssa.
3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille.
4. Pilko mansikat ja raparperit pieniksi paloiksi ja ripottele tasaisesti taikinan päälle.
5. Valmista murumainen seos nyppimällä sormin vehnäjauhot ja sokeri kylmän margariinin joukkoon. Ripottele muruseos piirakan pinnalle.
6. Paista piirakkaa 200 C-asteessa uunin keskiosassa n. 30 minuuttia.

Juhannukseksi piti saada pöytään jotain hyvää leivonnaista, joten päätimme siskoni kanssa tehdä äidin kasvimaan raparpereistä piirakan. Halusin raparperin seuraksi makeita mansikoita. Ajattelin, että niiden on pakko sopia yhteen hyvin piirakkaankin, kun niistä tehty mehukin kerran on niin hyvää. Mainio peruspiirakka valmistui helposti ja suhteellisen nopeasti. Tämän piirakkapohjan resepti sopii mainiosti monenlaisten makeiden piirakoiden pohjaksi, olipa täytteenä omenoita, marjoja tai raparperia. Piirakan seuralaisena tarjottiin kaurapohjaista maidotonta vaniljakastiketta, sekä jäätelöä. Molempien kanssa piirakka katosi nopeasti parempiin suihin. Makeaa Juhannusta!

3 kommenttia:

Haka kirjoitti...

Kiitos hyvästä reseptistä, tällä on taiottu jo monta kertaa herkkuja kahvipöytään! :)

Riisa kirjoitti...

Kiitos, kiva että maistuu! :) Kyllä täällä kaukana merten takanakin olisi ihana kun voisi paistaa piirakan jos toisenkin, mutta eipä ole uunia, niin joutuu tyytymään ihan muunlaisiin herkkuihin. No, aikansa kutakin. Ensi kesänä taas mansikka-raparperipiirakkaa koti-Suomessa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella hyvä piirakka!
Voin lämpimästi suositella kenelle vain.