28.2.2009

Banaani-suklaa-kääretorttu (gluteeniton)

tavallinen, uunipellin kokoinen kääretorttupohja


Torttu:
- 4 munaa
- 1 3/4 dl sokeria
- 5 rkl perunajauhoja
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 3 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
- 2 kypsää banaania
- 2 dl vispikermaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 tl sokeria
- 100 g maitosuklaata

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, valkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita vaahtoon varovasti siivilöity perunajauho-kaakao-leivinjuauheseos.
4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun korkeareunaiseen uuninpannuun ja paista 200 C-asteessa n. 8-10 minuuttia.
5. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja irrota heti taikinalevyssä kiinni oleva leivinpaperi.
6. Täytä torttu kun se on jäähtynyt. Muussaa banaanit haarukalla tai sauvasekoittimella ja levitä torttulevylle. Vaahdota kerma, sekoita siihen sokerit ja levitä banaanisoseen päälle. Rouhi suklaa hienoksi rouheeksi ja ripottele torttulevylle tasaisesti.
7. Kääri torttu rullalle ja kääri leivinpaperiin. Säilytä kääreessään jääkaapissa. Torttua on helpompi leikata ja se pysyy kauniimmin kasassa, kun se saa ensin olla muutaman tunnin tai vaikkapa yön yli jääkaapissa.

Tarvitsin pääsiäisaskarteluihini neljä tyhjää kananmunaa, ja niitä kuppiin puhallellessani mietin, mitähän näistä kananmunista nyt oikein tekisi. Neljä kananmunaa muistuttivat minua ensimmäisenä kääretorttutaikinasta, joten niinpä leivoin kananmunien kuivumista odotellessani suklaisen kääretortun. Halusin hedelmäisen, mutta suklaisen tortun, joten keksin laittaa väliin banaania ja suklaata normi kermavaahtotäytteen lisäksi.

Tämä torttupohjan resepti on perus unelmatortun taikinan reseptillä leivottu, joten vaihtamalla täytteen kreemiin, saat ihanan kuohkean, perinteisen unelmatortun. Torttupohja on myös gluteeniton, joten se on mainio vierasvara silloin, kun pitäisi olla jotain tarjottavaa keliaakikolle.

5 kommenttia:

Pahalapsi kirjoitti...

Herkullinen yhdistelmä tuo banaani-suklaa! Nostan hattua, olet saanut gluteenittomasta kääretortusta todella kauniin ja tasaisen näköisen..

Riisa kirjoitti...

Kiitos kommentista! Banaani ja suklaa ovat kyllä semmoinen yhdistelmä, että harvoin niillä saa mitään epäonnistumaan noin maun kannalta. :D

cakedecorator kirjoitti...

mikä ihana resepti, suklaa ja banaani ovat suosikkini!
hyvä kakku resepti

Anonyymi kirjoitti...

käykö tämä kakkupohjaksi? :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva ohje gluteeniton!