25.1.2009

Hedelmäinen suklaatäytekakku

n. 20 hengen suorakaiteen muotoinen täytekakku

Kakkupohja (valmista kaksi kappaletta tällaista kakkupohjaa):
- 4 munaa
- 1 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 3/4 dl kaakaojauhetta (100%)
- 1/2 dl perunajauhoja
- 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Vatkaa munat ja sokerit tanakaksi vaahdoksi. Vaahtoa saa sekoittaa jopa noin kymmenisen minuuttia, kunnes se on niin valkoista ja kiinteää, että kun tipautat vaahtoa vispilästä seoksen pinnalle, siihen muodostuu kuvioita, eikä nokare heti sekoitu takaisin vaahtoon. Älä kopauttele vispilöitä kulhon reunaan, tai vaahto voi lässähtää!
3. Lisää kuiva-aineseos munavaahtoon siivilän läpi, varovasti sekoittaen.
4. Levitä taikina uunipellille tasaiseksi kerrokseksi ja paista torttupohjaa noin 8 minuuttia 225 asteessa, uunin keskiosassa.
5. Tortun paistuessa ripottele sokeri puhtaalle leivinpaperille. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidun leivinliinan päälle ja irrota paperi heti. Irrota ensin reunat, ja sitten varovasti koko paperi, niin saat parhaan tuloksen.
6. Valmista samoin vielä toinen kakkulevy.
7. Leikkaa jäähtyneenä kakkulevyt puoliksi pitkittäissuunnassa. Näin saat neljä kakkulevyä.


Täyte:
- 200 g pakastemansikoita survottuna
- ½ prk maitorahkaa
- 2 dl kermaa
- 200 g säilykemangoja
- 200 g säilykepersikoita
- sokeria maun mukaan

- ½ dl laimeaa marjamehua kostutukseen

1. Survo persikat ja mangot soseeksi. Voit käyttää myös n. 2,5 dl valmista hedelmäsosetta
2. Vatkaa kerma, sekoita siihen rahka ja hedelmäsose.
3. Sulata mansikoita aivan hieman mikrossa, ja survo sitten sauvasekoittimella tasaiseksi.
4. Aseta jäähtynyt kakkulevy kakkupaperin päälle.
5. Täyttö: Kostuta jäähtynyt kakku ensin mehulla, levitä siihen sitten mansikkasurvos, ja sen päälle hedelmärahka. Kasaa kaikki neljä kakkulevyä päällekäin.

Kuorrute:
- n. 5 dl Flora vispiä tai kermaa
- vaniljasokeria ja sokeria makusi mukaan, n. 2-3 tl.
- haluamiasi kakun koristeita.

1. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja mausta sokereilla. Älä kuitenkaan vatkaa liikaa, jotta kerma ei muut voiksi.
2. Levitä ensin tasainen, ohut kerros kermavaahtoa kakun pinnalle, jotta reunapursotukset jäävät paremmin kiinni kakkuun. Lisää kermaa hieman kakun päälyosaan, ja siloita se tasaiseksi, tai vedä koristekuviointia koristeskrapalla kakun pinnalle, kuten minä tein.
3. Laita purostinpussiin n. puolet jäljellä olevasta vaahdosta kerrallaan, jotta vaahto ei ehdi lämmitä liikaa käsissäsi pursottamisen aikana. Pursota kakun reunat vetämällä tyllalla alhaalta ylöspäin viistäen kakun reunaa.
4. Koristele haluamallasi tavalla, esim. nonparelleilla, hedelmillä, marjoilla jne.


Vietin tammikuun alkupuolella syntymäpäiviäni, ja kunnon kekkerithän vaativat tietenkin täytekakun. Koska pidän suklaasta ja kaakaon mausta yli kaiken, tein kakun unelmatorttupohjista. Pohjan resepti on Maku-lehden numerosta 6/06. En ole tehnyt elämäni aikana kovin montaa täytekakkua, joten laitoin näinkin korkeaan kakkuun hieman liian vähän täytettä, kuten kuvasta ehkä näkyy. Kosteutus onnistui tällä kertaa paremmin kuin viime vuonna, ja etenkin pursotuksiin olin tyytväinen, sillä taisipa olla toinen pursotuskertani. Olin aivan ihastuksissani uuteen kukkatyllaani, jolla sai aikaan mukavannäköistä jälkeä. Huomasin myös, että Flora Vispi on ehdottoman hyvää kakun kuorrutteeksi, sillä se säilyy kauniin näköisenä ja hyvän makuisena paljon pidempään kuin tavallinen kerma, ja sitä oli verrattain helppo pursottaa. No, eihän se sinänsä ole ihme, kun katsoo tuoteselosteen E-koodirivistöä, josta säilöntäaineita kyllä löytyy jos jonkinmoista.. Mutta joskus kauneus menee terveellisyyden edelle. ;) Hyvää 22-vuotis synttäriä, minä! X)

Ei kommentteja: