Riisipuuro japanilaisessa riisikeittimessä
3-4 annosta
- 2 dl japanilaista riisiä tai puuroriisiä
- 1,5 dl vettä
- 6 dl täysmaitoa
- suolaa maun mukaan, n. ½ tl
1. Mikäli käytät japanilaista riisiä, pese riisi huolellisesti ennen keittoa. Riisi pestään juoksuttamalla kattilaan vettä, huljuttelemalla riisejä kädellä vedessä, kaatamalla samea vesi pois ja toistamalla nämä vaiheet, kunnes riisinpesuvesi alkaa olla suhteellisen puhdasta.
2. Mittaa japanilaistyyppiseen, moderniin elektroniseen riisikeittimeen riisi, vesi ja suola. Sekoita.
3. Valitse riisikeittimen "keitto"-toiminto tai mahdollisuuden mukaan "puuro"-toiminto, jossa voit määritellä ajan minuutteina. (Riisikeittimien ohjelmat vaihtelevat mallin mukaan, mutta suuressa osassa keittimistä on mahdollista valita keitinaika, tai jopa "puuro"-toiminto, jota kannattanee käyttää, mikäli semmoinen on tarjolla). Määritä ajaksi noin 10 minuuttia, jonka aikana riisi imee suurimman osan vedestä itseensä.
4. Kun vesikeittovaihe on ohi, kaada kattilaan maito. Aseta keitin keittämään riisipuuroa n. 40 minuutiksi. Keittoaika vaihtelee luonnollisesti keitimen mallin ja riisityypin mukaan, joten tarkkaile ensimmäisellä kokeilukerralla omaa keitintäsi. Keittämisen loppuvaiheessa puuroa kannattaa sekoittaa pari kertaa.
5. Tarjoile puuro ja laita mahdollinen ylimääräinen puuro erilliseen astiaan, äläkä jätät sitä riisikeittimeen. Riisikeitin kannattaa puhdistaa aina mahdollisimman pian keittämisen jälkeen.
Suomalaisessa, maitoon keitetyssä riisipuurossa sinänsä ei ole mitään japanilaista, vaikka se hieman muistuttaakin japanilaista riisivelliä, okayua, jossa riisiä keitetään runsaassa vedessä hauduttamalla. Halusin Japanissa ollessani kuitenkin kokeilla, miten puuron valmistus sujuu japanilaisessa, elektronisessa, ohjelmoitavassa riisikeittimessä. Lopputulos oli mainio - maito ei palanut pohjaan ja minä sain keskittyä kouluhommiin samalla kuin ruoka valmistui kuin itsestään. Puurosta tuli oikein hyvää ja rakennekin oli juuri oikeanlainen. Mikäli omistat ajastettavalla keitto-toiminnolla tai puuro-toiminnolla varustetun riisikeittimen, kannattaa siis ihmeessä kokeilla.
4 kommenttia:
Mitenköhän mahtaisi tuollainen onnistua ihan tavallisella (Cuckoo), ei "fuzzy logic" keittimellä. Paha aavistus, että jos lähden kokeilemaan niin maito palaa pohjaan tai tavarat pursuaa yli. :)
Olen kokeillut omalla 'fuzzy logic' -keittimellä.
Eipä näillä pitkälti hirveästi ole eroja nykyään.
Tässä ohjeessa on myös neuvot asetuksineen, eli ns. keitto/puuro -asetuksen hyödyntämiseen.
Tuli täydellistä OBH Nordican Versatile -keittimellä kun noudatin ohjetta, eli 2dl + 2dl riisiä + vettä 10 min ja sen jälkeen 6dl punaista maitoa 40min. Käytin keittimen puuro-, eli porridge-tilaa. Laitoin suolaa ripauksen maitovaiheen alussa. Tuli melkein yhtä hyvää kuin jos tekee käsin kattilassa. Ehkä vähän enemmän nestettä voisi laittaa seuraavalla kerralla.
Oli pakko kokeilla omalla keittimellä, joka toki on Lidlistä ostettu SilverCrest. Riisiä keittää sellaisenaan vallan mainiosti, mutta puuron teko oli haastavaa. Käytin lidlin puuroriisiä, ja laktoositonta täysmaitoo. Maito paloi useaan otteeseen pohjaan, ja jouduin hämmentää puuroa koko ajan hauduttamisen sijaan. Myös täytyi leikkiä keutti/lämmitys-vaihtoehtojen kanssa kuin jokin insinööri 😂 onneksi maito paloi isoina vanoina, niin niiden noukkiminen oli helppoa. Kyseinen riisi tarvitsi kyllä maitoa litran verran, muuten jäi liian tiiviiksi ja raa'aksi. Keitinkin sitä lähes tunnin verran, koska piti tosiaan kikkailla niiden eri lämmitysvaihtoehtojen kanssa.
Lähetä kommentti