6.5.2009

Yakisoba

4 annosta


- yhteensä n. 100 g kaalta, sipulia ja porkkanaa
- 1 iso paprika
- 200 g porsaan suikaleita
- n. 150g soba-noodeleita
- öljyä
- vettä
- yakisoba-kastiketta


1. Keitä nuudelit runsaassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan, siivilöi ja huuhtele nuudelit hyvin. Aseta sivuun.
2. Pilko kaali, sipuli ja porkkana hienoksi silpuksi. Pilko paprika suikaleiksi.
3. Paista porsaansuikaleet lähes kypsiksi tilkassa öljyä mahdollisimman isossa paistin- tai wokpannussa. Lisää sitten pannulle paprika, ja hetken kuluttua loput vihannekset. Paista 5-10 minuuttia keskilämmöllä.
4. Lisää pannulle hieman öljyä ja lisää joukkoon keitetyt noodelit. Lorauta joukkoon hieman, noin desi vettä. Paista, kunnes noodelit ovat saaneet väriä pintaansa. Mikäli mahdollista, lisää pannuun kansi, ja anna nuudelien hautua muutaman minuutin ajan.
5. Kun nuudelit ovat paistuneet, lisää joukkoon runsaasti yakisobakastiketta. Kastiketta tulee olla ainakin niin paljon, että nuudelit ovat kunnolla kastikkeen värjäämät.

Yakisoba on helppo ja tavattoman herkullinen japanilainen noodeliruoka, jota tarjoillaan usein esimerkiksi ulkosalla ruokakojuissa festivaalien aikaan. Yakisobaa löytyy myös useiden japanilaisen ravintoloiden ruokalistoilta, joissa sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, mikäli tilaisuus sattuu eteen. Perusaineksia ovat yleensä ainakin kaali ja porkkana, muut lisukkeet, kuten liha ja muut kasvikset vaihtelevat mieltymysten mukaan. Itse koetin mukaella mahdollisimman hyvin eräässä ravintolassa saamaani yakisobaa, ja onnistuin yllättävän hyvin. Määrät ovat arvioita, ja pääpiirteittäin nyrkkisääntönä voisikin ajatella, että 1/3 nuudeleita, 1/3 vihanneksia ja 1/3 lihaa tai katkarapuja. Ensi kerralla tosin laitan kastiketta vielä hieman enemmän, sillä se on niin taivaallisen hyvää. Yakisobakastike muistuttaa ihan hieman okonomiyakikastiketta. Se on soijapohjainen makeahko kastike, jota luulisin löytyvän Helsingissä Tokyokanista. Mikäli Helsingin Tokyokan tai muut itämaisia elintarvikkeita myyvät liikkeet eivät satu olemaan naapurissa, yakisobakastikkeen voi valmistaa myös suhteellisen helposti itse. Netti on täynnä reseptejä, ongelmallisin osuus onkin sitten vain löytää se oikea ja paras resepti.

Kuva ei ole ehkä sieltä herkullisimmasta päästä, mutta voin taata, että maku on!

7 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

"n. 100 g kaalta" ... :D

Varmaan kaalia? No eniveis, toi näyttää ja kuullostaa erittäin hyvältä! <3

Hanna Takala kirjoitti...

Ei sen ruoan aina tarvitsekaan olla silmiä hivelevää, kuhan hivelee makuhermoja.

Anonyymi kirjoitti...

hieman voi laittaa myös inkivääriä suikaloituna T:Linda ;)

Riisa kirjoitti...

Kaisa: Kuvittelin tähän saakka, että kaalta-sana on ihan oikeaa kieltä, mutta oli pakko tarkistaa kielenhuollon sivulta, ja niinhä se tosiaan on, että Keski-Pohjanma on tehnyt minulle tepposet, ja käytän näemmä tosiaan murteellista muotoa. X) No, ei ole kyllä ensimmäinen kerta. :D

Jams: Juu, totta. Rumia ruokia löytyy itse asiassa yllättävän paljon. Mämmiä esimerkiksi unohtamatta. ;)

Linda: Inkivääri varmaan sopii hyvin. Itse tosin tykään sitä vain eeerittäin pieninä paloina tai jauheena, ja silloinkin pienissä määrissä. Mun makuaisti tarvii vielä vähän lisää koulutusta, ennen kuin se hyväksyy inkiväärin isompina paloina. ;]

Anonyymi kirjoitti...

Tuo soba-nuudeli ei sovi tähän ruokaan, jotain muuta nuudelia, ihan vaikka munanuudeleita yakisobaan. Nuo soba-nuudelit käyttäisin lähinnä vain näin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Soba
Soba-nuudelit maistuu vähän erilaiselle ja hankalampi syödä (ainakin puikoilla) kun se katkeilee helpommin.
Ja taitaa nuo munanuudelit olla halvempiakin kuin soba-nuudelit. :)

Riisa kirjoitti...

No, kaikki mikä liittyy ruokaan on tietenkin makuasioita, mutta japanilaiset kyllä itse käyttävät yakisobaan soba-nuudeleita, ja jos niitä ei ylikeitä, niin eivät ne kyllä katkeile, vaan ovat itse asiassa sopivasti paistettuina juuri passeleita ja pysyvät puikoissakin mukavasti. Ja mitä tulee hintaan, no, kuten kirjoitinkin, tein ruokaa Japanissa, joten siellä eivät nuo nuudelien hinnat päätä huimaa. :)Suomen hinnoista en niin kovin hyvin tiedä, nuudelivalikoima normisupermarketissa kun on aika

Itse asiassa, kannattaa katsoa ennemmin englanninkielistä wikipediaa, niin saa vähän referenssiä, miten kaikin tavoin sobaa laitetaan ja syödään (eikä tuossakaan kaikki), suomen wikipedia kun on aika surullisen suppea tiedoiltaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Soba

Anonyymi kirjoitti...

Ei kyllä Japanissakaan käytetä sobaa yakisobassa, vaikka nimen perusteella voisi niin kuvitella.