27.7.2007

Suklaamanteliviipaleet

n. 30 kappaletta
Taikina:
- 150 g voita
- 2 dl sokeria
- 1 muna
- 1 tl leivinjauhetta
- 1,5 tl vaniliinisokeria
- ½ dl mantelirouhetta
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 150 g maitosuklaata

1. Vaahdota hieman pehmenhyt voi ja sokeri, lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet, lukuunottamatta suklaata, ja sekoita taikinaan.
3. Murskaa suklaa karkeaksi rouheeksi ja sekoita joukkoon. Älä sekoita liikaa.
4. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia.
5. Jaa jähmettynyt taikina kolmeen osaan, ja leivo kolme uunipellin pituista tankoa. Painele tangot tasaisesti n. 3-4 cm levyisiksi. Jätä tankojen väliin mahdollisimman paljon tilaa, sillä ne leviävät uunissa reilusti.
6. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Leikkaa vinosti viipaleiksi kuumina, heti uunista oton jälkeen. Anna jäähtyä tovi, ja nauti!

Löysin tämän reseptin eilen illalla täältä etsiessäni sopivaa keksireseptiä. Ja mikä löytö se olikaan! Nämä keksit lisään lempireseptieni kirjaan ehdottomasti. Tietenkin pieniä muutoksia tuntuu olevan aina pakko tehdä alkuperäiseen ohjeeseen - tumma suklaa ei ole suurin suosikkini, joten maitoversio korvasi sen. Mantelilastuja ei ollut, joten mantelirouhe sai kelvata. Maku lieneemelko samanlainen, eikä rakeenteessakaan varmaan suurta eroa ole. Luulen, että kokeilen näitä kuitenkin joskus tummalla ja ehkä myös valkoisellakin suklaalla. Ihanan rapeita, suussasulavan suklaisia, ja juuri sopivasti manteliin vivahtavia pikkuleipiä. Myös valmistaminen oli helppoa, kun tankojen pyörittelykin onnistui pellillä leivinpaperinpäällä ilman jauhoja.

Ei kommentteja: